Matka Jouluun; 1. Päivä

Paukanevan pitkospuiden rauhaisia maisemia auringon laskiessa.

Vihdoinkin! Joulukuun ensimmäinen päivä on täällä! 

Mahtavaa; tuntuu kuin taas yhden vuoden huipentuma olisi käsinkosketeltavan lähellä ja niin voimaannuttavana ja kauniin kaihoisana antamassa valoa pimeyden keskelle.

Toivoin jo pitkään että saisimme lunta, ja pienen maistiaisen jo saimmekin, vaikkakin lyhytikäisen. Kuinka ohut lumivaippa pystyikin hetkeksi valaisemaan pimeän maan ja palan taivastakin sadellessaan hiljakseen... 

Joulukuun olen aina kokenut kuin matkaksi, tai matkan huipentumaksi; kenties juontuen lapsuuden joulukalenteriluukkujen availemisen jännityksestä, kenties joulumielen ja toivon; joulun hengen odottamisesta.

Joulumielen virittelyyn toivonkin tämänkertaisen "joulukalenterini" kuvien johdattelevan :)

Luonnon oma "bonsai"...

 

 

... Ja sama kaunotar luonnonvoimien valaisemana.

Parhaita hetkiä usein kiireisen joulukuun keskellä ovat ne harvat hiljaiset kävelytuokiot luonnossa tai vaikkapa oman kullan kainalossa sohvan nurkassa, tai vaikka hyvän kirjan ja höyryävän glögimukin sekä piparipurkin äärellä, kun talo on hiljainen ja saa pohtia milloin voisi piilotella lahjoja kääreisiin ettei kukaan huomaa...

Erään joulun alla törmäsin uskomattoman upeaan ilmiöön lumikumpareiden pinnalla; lumen pinnalla oli miljoonittain parin-kolmen sentin korkuisia minijoulukuusia; lumikiteitä, jotka olivat mystisesti ottaneet tuon joulun symbolin muodon!

Koetin vangita lumisen miniatyyrimetsikön kamerallani; toivottavasti kuvat antavat edes aavistuksen tuosta huikeasta näystä.

Saamen kielessä on kai kymmeniä erilaisia lumen olomuotoja kuvaavia sanoja; olisipa hienoa tietää, olisiko tälle kuusikristallipeitollekin oma sanansa! Toivon että saisin nähdä tällaisen ihmeen uudelleenkin, täytyypä olla tulevana talvena haukkana paikalla kun pakkanen äkisti kiristyy elohopean viipyiltyä ensin pitkään nollan tuntumassa...

 

Takaisen talven tunnelmia tuovat nämä kuvat sinisestä aamuhetkestä keskellä kaupunkia, yllättäin. Puiden hennoille oksille olivat lumihiutaleet asettuneet tyynessä talvisäässä niin sievästi sovussa, että parin millin oksalle mahtui viiden sentin leveydeltä ja vahvuudelta lumitähtikaunottaria, joita oli pakko koettaa tallentaa, jotta voisi niitä ihailla seuraavien räntäsateiden yllättäessä.

Pumpulinpehmeitä, kristallinkuulaita sinisiä joulunodotuksen hetkiä toivottaen,

- Minni-

* * *

Ihana on talvipäivä 

Ihana on talvipäivä reessä,
huurremetsä häikäisevä eessä,
huurteen hopeoima hentoinen
oksaholvi sineen piirtyen.
Juhlamielin paistaa päivä saloon,
joka valkeana nousten valoon
itseänsä tuskin tunteekaan.
Puhdas kimallus on yli maan,

missä hanki aueta saa vapaa.
Jalokivin katsojan se tapaa,
päivän säteet heijastaen pois,
itse säihkyen kuin päivä ois.
Mutta missä mutkan polku teki,
hilpeästi kääntyy kevyt reki,
timanttisin pyörtein kohoaa
sineen lunta unen-loistavaa.

Hän ken metsämaiden sydämessä
ajaa kulkusien helistessä,
ohjaksissa orhi iloinen,
mitä miettii hän? En tiedä, en.
Mutta rauhaa säteillessä salon
juhlamielin tuntee riemun jalon
rinnassaan hän, liukuessa reen
hopeisesta holviin helmiseen.

Saima Harmaja - Kaukainen maa (1937)

 

* * *