Intohimoisena talobongarina saatan joskus pitkäänkin seilata netissä tai sisustuslehtien sivuilla etsien täydellistä taloa. Hauska vain huomata, kuinka oma käsitys ja ajatus siitä, millainen tuo täydellinen talo oikein olisi, muuttuu kaiken aikaa. Eräs pysyvimpiä rakkauksiani ovat kuitenkin aina olleet ranskalaiset klassisen symmetrian omaavat kaksikerroksiset kivitalot, joko mansardi- tai harjakatolla komeine savupiippuineen, huimaavan korkeine ikkunoineen ja jylhine piirteineen. Tähän postaukseen linkitin erään talotarinani tai pitäisikö sanoa talounelmani kuvakollaaseja; kenties joitakin näistä poiminnoista voisi joskus toteuttaa omaan kotiin soveltaen...
* * *
Ajatus lähti ideasta että olisi ranskalaisen linnan portinvartijan talo, pieni, mutta sopusuhtainen kaunotar, jonka kätköihin olisivat vuosisatojen mittaan löytäneet tiensä linnanomistajien hylkäämät, jo hieman enemmänkin elämää nähneet kalusteet ja esineet. Nämä aarteet olisi sitten portinvartijan vaimo rakkaudella omin käsin kunnostanut entiseen loistoonsa, saaden näin omaan matalaan majaansa palasen linnan loistoa... Tiedän tämän olevan yltiöromanttista siirappia, mutta tämä, kuin niin monet tarinat ja ideat tulevat ikäänkuin annettuina, ilman sen kummempaa pinnistelyä; kenties sitä todellakin on parantumaton romantikko. Ja se toivottavasti meille haaveilijoille sallitaan.
* * *
Linnan muurien katveessa talo nököttäisi, pinnan rappauksen väri vuosien haalistamana, kattotiilet kenties hieman halkeilleina, mutta silti niin ylvään ryhdikkäänä. Portti nojaisi piharakennuksen seinää vasten; uusi kunnostuntyö olisi siis jo odottamassa tekijäänsä. Puiden alla rehottaisivat valkoiset villiintyneet perennat ja seinänvierillä köynnöstäisivät valkoiset jaloruusut. Terrakotta-astioissa viihtyisivat niin oliivipuut kuin sitruunapuutkin, ja linnanpihaan vievän tien vartta kaunistaisivat muotoonleikatut havupensaat. Pihan perällä, hieman rehottavan kasvipaljouden keskellä kohoaisi tummasävyinen huvimaja tuoden tuulahduksen itämailta.
Aulassa vieraan vastaanottavat vastapoimituista valkoisista kukista asetellut kukkakimput valkoisissa marmoriuurnissa, sekä valkoisiksi kalkitut, kipsikoristein puetut seinät ja kauniisti kulunut kivilaattalattia. Kaikessa näkyy ajan patina, vuosien käytön ja työn ja arjen jäljet, mutta lämpimällä, kauniilla tavalla, kertoen talossa vuosisatojen asuneiden ihmisten tarinaa. Eri tyylikausien tuolit ja pöydät seurustelevat ryhmiksi liitettyinä sulassa sovussa, kustavilainen konsolipöytä rokokootuolia kaveeraten, art deco-lyhty antiikin uurnaa korostaen. Turhat säännöt ja rajoitukset on unohdettu ja annettu ajan kerrostumien tulla näkyviksi; muodostaen kodin tunnun.
Keittiö ja ruokailutila muodostavat tämänkin kodin sydämen, sopivan rennon ja välittömän tilan, johon on helppo tulla. Ikisuositut hennon vaaleanpunaiset pelargonit nauttivat iltapäivän valosta ikkunalaudalla, ja luonnonkukkien ja puutarhakukkien valkoiset rykelmät on vapaalla kädellä aseteltu kristallisiin ja posliinisiin jalallisiin maljakoihin. Astioita on hieman tätä, hieman tuota sarjaa, avohyllyillä pinoissa, pöydänkulmalla kattamista odottamassa, lasiovien takana juhlien varalta kristallipikareita ja hopeisia aterimia, nekin ihanasti eriparia. Ovi on houkuttelevasti raollaan puutarhaan, josta kuuluu fasaanin karhea rääkäisy keskeyttäen mustarastaan taidokkaan laulun...
Suuri sali on sinisävyinen, ja sen seinät ovat kuluneet käsittämättömän kauniiksi. Lattian tamminen mosaiikkiparketti natisee jalkojen alla ja voi kuvitella kuinka iltaisin takkaan sytytetty tuli lämmittäisi suloisesti äärellään istujaa. Kaikkialla näkyy entisaikojen käsityötaitureiden kädenjälki, niin yksityiskohtaisesti kaiverretuissa puuleikkauksissa kuin listojen kultauksissa ja gobeliinien tuhansissa pienissä pistoissa. Kattokruunun käsinvaletut kynttilät sojottavat hieman sinne tänne ja sen kristalliketjuista puuttuu pari prismaa. Olisipa jo ilta että kynttilät voisi sytyttää!
Pienemmän salin sävyt liikkuvat beigen ja kullan asteikolla, sinin-valkoruutukankaan ja pellavanvalkoisen tuodessa ripauksen raikkautta väripalettiin. Brokadit ja kirjotut kankaat ovat pikkutarkkaa käsityötä ja tapetit samoin käsinpainettuja. Aurinko on hieman haalistanut tapettia paikoin ja taulunmuotoinen tummempi kohta paljastaa, mistä on hiljattain siirretty maalaus mieluisampaan paikkaan. Arvonsa tuntevan esi-isän tuimat kasvot varoittavat puuttumasta hänen sijaintiinsa seinän parhaalla paikalla... Jatkan matkaa hymyillen...
Puutarhan perällä kaunein koskaan näkemäni kiviaita takorautaisine portteineen peittää korkeuksiin kohoavan linnan miltei kokonaan. Linnanpihan ikikuuset kurottavat naavaisia oksiaan aidan ylitse kuin kutsuen - mutta linna ei minua houkuttele, minulle riittää portinvartijan talo.
* * *
-Minni-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti