Innostumisia

Innostumisia

maanantai 31. lokakuuta 2011

Talo Ranskassa


Intohimoisena talobongarina saatan joskus pitkäänkin seilata netissä tai sisustuslehtien sivuilla etsien täydellistä taloa. Hauska vain huomata, kuinka oma käsitys ja ajatus siitä, millainen tuo täydellinen talo oikein olisi, muuttuu kaiken aikaa. Eräs pysyvimpiä rakkauksiani ovat kuitenkin aina olleet ranskalaiset klassisen symmetrian omaavat kaksikerroksiset kivitalot, joko mansardi- tai harjakatolla komeine savupiippuineen, huimaavan korkeine ikkunoineen ja jylhine piirteineen. Tähän postaukseen linkitin erään talotarinani tai pitäisikö sanoa talounelmani kuvakollaaseja; kenties joitakin näistä poiminnoista voisi joskus toteuttaa omaan kotiin soveltaen...

* * *

Ajatus lähti ideasta että olisi ranskalaisen linnan portinvartijan talo, pieni, mutta sopusuhtainen kaunotar, jonka kätköihin olisivat vuosisatojen mittaan löytäneet tiensä linnanomistajien hylkäämät, jo hieman enemmänkin elämää nähneet kalusteet ja esineet. Nämä aarteet olisi sitten portinvartijan vaimo rakkaudella omin käsin kunnostanut entiseen loistoonsa, saaden näin omaan matalaan majaansa palasen linnan loistoa... Tiedän tämän olevan yltiöromanttista siirappia, mutta tämä, kuin niin monet tarinat ja ideat tulevat ikäänkuin annettuina, ilman sen kummempaa pinnistelyä; kenties sitä todellakin on parantumaton romantikko. Ja se toivottavasti meille haaveilijoille sallitaan.

* * * 

Linnan muurien katveessa talo nököttäisi, pinnan rappauksen väri vuosien haalistamana, kattotiilet kenties hieman halkeilleina, mutta silti niin ylvään ryhdikkäänä. Portti nojaisi piharakennuksen seinää vasten; uusi kunnostuntyö olisi siis jo odottamassa tekijäänsä. Puiden alla rehottaisivat valkoiset villiintyneet perennat ja seinänvierillä köynnöstäisivät valkoiset jaloruusut. Terrakotta-astioissa viihtyisivat niin oliivipuut kuin sitruunapuutkin, ja linnanpihaan vievän tien vartta kaunistaisivat muotoonleikatut havupensaat. Pihan perällä, hieman rehottavan kasvipaljouden keskellä kohoaisi tummasävyinen huvimaja tuoden tuulahduksen itämailta.



Aulassa vieraan vastaanottavat vastapoimituista valkoisista kukista asetellut kukkakimput valkoisissa marmoriuurnissa, sekä valkoisiksi kalkitut, kipsikoristein puetut seinät ja kauniisti kulunut kivilaattalattia. Kaikessa näkyy ajan patina, vuosien käytön ja työn ja arjen jäljet, mutta lämpimällä, kauniilla tavalla, kertoen talossa vuosisatojen asuneiden ihmisten tarinaa. Eri tyylikausien tuolit ja pöydät seurustelevat ryhmiksi liitettyinä sulassa sovussa, kustavilainen konsolipöytä rokokootuolia kaveeraten, art deco-lyhty antiikin uurnaa korostaen. Turhat säännöt ja rajoitukset on unohdettu ja annettu ajan kerrostumien tulla näkyviksi; muodostaen kodin tunnun.



Keittiö ja ruokailutila muodostavat tämänkin kodin sydämen, sopivan rennon ja välittömän tilan, johon on helppo tulla. Ikisuositut hennon vaaleanpunaiset pelargonit nauttivat iltapäivän valosta ikkunalaudalla, ja luonnonkukkien ja puutarhakukkien valkoiset rykelmät on vapaalla kädellä aseteltu kristallisiin  ja posliinisiin jalallisiin maljakoihin. Astioita on hieman tätä, hieman tuota sarjaa, avohyllyillä pinoissa, pöydänkulmalla kattamista odottamassa, lasiovien takana juhlien varalta kristallipikareita ja hopeisia aterimia, nekin ihanasti eriparia. Ovi on houkuttelevasti raollaan puutarhaan, josta kuuluu fasaanin karhea rääkäisy keskeyttäen mustarastaan taidokkaan laulun...



Suuri sali on sinisävyinen, ja sen seinät ovat kuluneet käsittämättömän kauniiksi. Lattian tamminen mosaiikkiparketti natisee jalkojen alla ja voi kuvitella kuinka iltaisin takkaan sytytetty tuli lämmittäisi suloisesti äärellään istujaa. Kaikkialla näkyy entisaikojen käsityötaitureiden kädenjälki, niin yksityiskohtaisesti kaiverretuissa puuleikkauksissa kuin listojen kultauksissa ja gobeliinien tuhansissa pienissä pistoissa. Kattokruunun käsinvaletut kynttilät sojottavat hieman sinne tänne ja sen kristalliketjuista puuttuu pari prismaa. Olisipa jo ilta että kynttilät voisi sytyttää!



Pienemmän salin sävyt liikkuvat beigen ja kullan asteikolla, sinin-valkoruutukankaan ja pellavanvalkoisen tuodessa ripauksen raikkautta väripalettiin. Brokadit ja kirjotut kankaat ovat pikkutarkkaa käsityötä ja tapetit samoin käsinpainettuja. Aurinko on hieman haalistanut tapettia paikoin ja taulunmuotoinen tummempi kohta paljastaa, mistä on hiljattain siirretty maalaus mieluisampaan paikkaan. Arvonsa tuntevan esi-isän tuimat kasvot varoittavat puuttumasta hänen sijaintiinsa seinän parhaalla paikalla... Jatkan matkaa hymyillen...


Puutarhan perällä kaunein koskaan näkemäni kiviaita takorautaisine portteineen peittää korkeuksiin kohoavan linnan miltei kokonaan. Linnanpihan ikikuuset kurottavat naavaisia oksiaan aidan ylitse kuin kutsuen - mutta linna ei minua houkuttele, minulle riittää portinvartijan talo.

* * *

-Minni-

lauantai 22. lokakuuta 2011

Jo joudu Joulu!



Lokakuu hiipii hiljalleen kohti loppuaan ja joulu, ihana joulu lähestyy lupaavasti.
Melkein joka vuosi lasken jo kalenteriini ne päivät jolloin jouluun on 100 päivää tai vähemmän... Tänään, lokakuun 22. päivä, jouluun on vielä 63 päivää. Eli parin kuukauden ajan saamme me kaikki jouluun innostuneet ilolla odottaa ja valmistella joulua. Jotenkin tuli niin joulufiilikset että ajattelin laittaa postaukseksi tällä erää kuvakokoelman muodossa eräänlaisen ennakkojoulukalenterin; 24 kuvaa menneiltä jouluilta tuokoon pimeneviin iltoihin pilkahduksen valon ja rauhan juhlasta.

Joulun alla komeroiden kätköistä kaivetaan esiin kaikkein juhlavimmat kandelaabrat...


Lehtien jouluiset vinkit ja joululeivonnaisten reseptit houkuttavat kummasti. Ompelukone täytyy olla valmiudessa kaiken aikaa; koskaan ei tiedä, milloin inspiraatio ommella jouluisia lahjoja tai sisustustuotteita iskee. - Varsinkin kun on taas kerran, kuin vaistonvaraisesti, mennyt ilmoittautumaan joulumyyjäisiin ;D

Löytyisiköhän tätä valkoista villakangasta vielä tilkkukopasta.?... Siitä syntyivät aikanaan monet jouluiset jutut lahjapaketteihin.


Valkoiset kukat ovat heikkouteni; etenkin ruusut ja pionit. Jouluksi täytyy aina saada valkoisia kukkia; joulutähtiä ja amarylliksiä. Niitäkin saisi jo kovasti alkaa kasvattaa, että ehtivät jouluksi kukkaan.

Syksyn edetessä kynttilät lisääntyvät ja valtaavat valollaan pöydänkulman jos toisenkin... Punaiset " köyhänhopeiset" tuikut antoivat upean tunnelmallisen ja lämpimän valon.


Ystäväni järjestää aina välillä kynttilänvalukursseja  - täytyypä kysäistä olisiko joulun alla suunnitelmissa vielä valuiltaa... 

Pienen pienet ledivalot punoin helmenhohtoisten marjaoksien kanssa kranssiksi. Jouluksi kranssi sai vielä somisteekseen valkoiset kristallikoristeiset sydämet. Myös kranssiin piiloutui muutama kristalli.



Myös mallinuket saavat joka joulu juhla-asut ylleen.

Joulupossu, joulusydän ja joulutähti :D
Eteisen peilin molemmille sivuille löytyi aikanaan näinkin yltiöromanttiset kannakkeet.
Mitähän värejä kotiin tänä jouluna laittaisi? Valkoista valkoista ja valkoista ainakin ;D runsaasti, mutta kun tänään näin livenä pinkkejä ja vaaleanpunaisia minijoulutähtiä, olin aivan myyty! Näyttääpä siltä että valkoista ja pinkkiä ja paljon valoja ja kynttilöitä! Satuin jo syksyllä ostamaan uudet pinkki-valkoiset keittiöpyyhkeet sekä valkoiset kasvopyyhkeet ja kylpypyyhkeet  & pinkkejä pallokynttilöitä... Alitajuisesti väriskaala taisi olla sittenkin valittuna jo kauan sitten...

Ja valko-pinkkiin teemaan istuvat sitten nämäkin lempituolini vallan mainiosti :D. Löytyisiköhän kangaskaupasta pinkki-valkoruudullista pellavaa; siitä tulisi raikkaat kaitaliinat tai tabletit joulupöytään...

Peilin kehys on saanut marjaisan köynnöksen harteilleen. Marjaoksista saa muuten todella helposti kivoja ja kauniita kransseja; pyöreitä tai vaikkapa sydämen mallisia.






Kustavilainen antiikkipeili heijastelee valkoisen amarylliksen kukintoja. Peili onkin ovela tapa kaksinkertaistaa kaikki kaunis!



Joulun lähetessä kotiin ilmestyy  myös ripaus punaisen sävyjä. Naomi-ruusulajike on upean samettinen ja syvänpunainen ja erittäin kestävä, tuoden iloa ja väriä jopa 2 -3 viikkoa.

Jonakin jouluna väripaletti oli kultaa, hopeaa ja viininpunaista...

Toisena taas valkoista, punaista ja joulun vihreää. Löytöjen löytö olivat uskomattomat pyöreät lumipallokrysanteemit!



Kolmantena matta- ja kiiltävänhopeiset sekä valkoisen eri sävyt... Joulukuusen lasisista palloista muokkasin pyöreään metallikehikkoon pöytäkranssin.

Samoja lasipalloja ripustin myös ikkunaan hopean ja valkoisenvärisillä nauhoilla. Muistan ajatelleeni että saisipa pian jo kuusen tuoda tupaan!



Lasia, kristallia ja tietysti yksi jouluenkeli!

Jääkaapin ovi sai monena jouluna oman, korteista muovatun " kuusensa". Tätä ideaa voi toki käyttää vaikkapa eteisen komeronovessa taikka lastenhuoneen seinällä.

Joulukarkeista parhaimpia ovat paahdetut mantelit suklaa- tai kookoskuorrutuksella... Joudu jo Joulu!

No onkos tullut kesä... miten ihanan värin ja tuoksun kuusi kotiin tuokaan!

Illan hämyssä aaton aattona, ihana hiljaisuus...




Pakkasia ja lumentuloa odotellessa, valopilkkuja pimeneviin iltoihin toivottaen,

-Minni-

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Loistava lokakuu



Syksyinen puolukka-omenapiirakka

2 munaa
2 dl sokeria
1 dl öljyä 
1 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria 
1 tl kardemummaa
1 tl kanelia 
1 dl mehua
3 dl vehnäjauhoja 
1 ½ tl leivinjauhetta 
2 dl puolukoita 
1 dl Granny Smith omenaa pieninä paloina
 * * *
Uuni: 200 astetta. 
Sekoita kulhossa keskenään kaikki muut ainekset
paitsi vehnäjauhot, leivinjauhe ja puolukat ja omenanpalat. 
Sekoita leivinjauhe ja vehnäjauhot keskenään eri kulhossa 
ja lisää ne muun taikinan joukkoon. 
Lisää lopuksi myös puolukat ja omenanpalat. 
Sekoita aineet hyvin, mutta älä vatkaa.
Paista voidellussa, korppujauhotetussa piirasvuoassa 20-25 minuuttia. 


PS. Suurin osa puolukoista kannattaa rikkoa sekoittaessa taikinaa; 
näin piirakasta tulee makea, eikä turhan kirpeä. 
Muutkin marjat sopivat hyvin!


PS. Tarjoa lämpimänä vaikkapa vadelmamoussen ja tuoreiden puolukoiden kanssa, kuten kuvassa, tai vaniljakastikkeen kera...
* * *
Ajattelin tällä kertaa aloittaa  löytämälläni huippuhelpolla ja nopealla herkkureseptillä;  toivottavasti maistuu ;)

Sunnuntain puolukkaretki taisi jäädä tämän syksyn viimeiseksi, sillä osa marjoista tirskahteli poimijan kädessä rikki, vaikka kuinka varoen koetti vitamiinipommeja noukkia. Sammalmättäätkin olivat paikoin täynnänsä maahan pudonneita punakylkiä. Onneksi karpalosesonki on parhaimmillaan, ja huhujen mukaan karpalot ovatkin komeita tänä syksynä.

Metsä ei kuitenkaan taaskaan jättänyt tyhjin käsin, marjojen lisäksi kotiinviemisiksi sai taas iloisen mielen ja niin kauniita värejä tulvivia kuvia ruskaan taipuvasta luonnosta. Värien kirjo on niin uskomaton,  poronpallerojäkälien vaaleista puhtaista harmaista vaaleanpunaisten kvartsijärkäleitten pintaa peittäviin varovaisenvihertäviin rupijäkäliin...







Sienet olivat tulleet sateella ;) ja niitä löytyikin mitä moninaisimpia; joka kokoa, mallia ja väriä. Huonona sienituntijana tyydyin vain ihastelemaan yksijalkaisten maailmaa kamerani linssin kautta. Iski kyllä innostus tutustua paremmin sienisatoon; mielessä alkoivat jo kangastella kantarellikeitot ja voitattirisotot.
Mikähän lie tämä yksinäinen töröttäjä? Liekö kadehtinut seuraavan kuvan sukukokousta...








Kuulaassa lokakuun valossa ja yöpakkasten puraistua mustikanlehdet olivat muuttuneet läpikuultavan vaaleanvihreiksi sekä oranssinpunaisiksi.




Kaikkein upeimman värielämyksen tarjosivat kuitenkin punaisiksi muuttuneet rahkasammalet yhdessä harmaanvalkoisten jäkälien kanssa.








Pääsisipä taas pian metsäpoluille samoamaan; toivotaan viikonlopuksi ihania syysilmoja!

-Minni-

maanantai 3. lokakuuta 2011

Mustaa ja valkoista


" Valkoinen on kevyt. 
Eräissä testeissä psykologit totesivat, 
että ihmisen on vaikeampi nostaa mustia laatikoita kuin valkoisia laatikoita, 
vaikka mustat olisivatkin valkoisia kevyempiä."



Hassua, miten tietyt jutut tuntuvat kulkevan matkassa ihan kuin salaa, elämän junan jäniksinä. Ne ovat niitä kivoja pieniä juttuja, joita tarttuu mukaan ostosreissujen lomassa aivan puolivahingossa... Sellaisia materiaaleja, värejä, tuotteita jotka jotenkin tuntuvat kutsuvilta ja tutuilta, vaikkei niitä juuri sillä erää olisi edes ollut etsimässä. Pengastaessani viikonlopun ompeluprojektin vuoksi kangas- ja tarvikekomeroani huomasin taas kerran, kuinka monenmoiset valkoiset ja harmaat sekä mustavalkoiset kankaat olivat sinne tiensä löytäneet. Samoin kävi kun katsastin valokuvakansioita; mustavalkoinen teema, harmaalla ja vaaleanruskealla höystettynä toistui inspiraatiokuvissani kuin myös omissa sisustussuunnitelmissa ja projekteissa jatkuvasti.

Miksi siis valtava valkoisen kaipuu valtaa itseni - ja niin monet muutkin - toistuvasti ja joskus tuntuu, jatkuvasti? Mitä valkoinen merkitsee, mitä sillä halutaan ilmaista, miksi siihen nojaudutaan sanoen: " Siihen ei helposti kyllästy." ? Kenties valkoinen väri on meille Pohjolan pimeän talven kurittamille asukeille vastalääke, voimavara, tabula rasa, mielen tyyneyden kumppani - vai onko?
Ainakin sillä on monia versioita ja nimiä kuin rakkaalla lapsella konsanaan: maidonvalkoinen, lumivalkoinen, vitivalkoinen, kirkkaanvalkoinen, puhtaanvalkoinen, lakananvalkoinen, kalkinvalkoinen, liidunvalkoinen, jauhonvalkoinen, hohtavan valkoinen, luonnonvalkoinen, maalarinvalkoinen, kermanvalkoinen, liljanvalkoinen, vaniljanvalkoinen... listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin.

Tähän muuten törmää hupaisalla tavalla kun menee maaliostoksille ajatuksena maalata huoneen seinät valkoisiksi, mutta ei aivan paperinvalkoisiksi: valkoisen eri sävyjä kun on satoja, ellei tuhansia, ja myös kunkin huoneen sijainti ja ikkunoiden sijoitus eri ilmansuuntiin nähden vaikuttaa valkoisten seinien sävyyn. Mutta miten ihanaa että on valinnanvaraa! ;)

Erääseen mustavalkoiseen projektiin liittyen kävi itsellekin juuri noin; maaliosaston ihanassa värimallilappusten taikamaailmassa oli olo kuin kaninkoloon humpsahtaneella Liisalla Ihmemaassa; nämähän piti saada kaikki!
Onneksi asiantuntevat maalimyyjät osaavat neuvoa ja suositella sopivia sävyjä, ja itse asiassa efektiseinälle valitsemani mustavalkoisen tapetin pohjasävy oli määräävä tekijä valkoisten pintojen valintoja tehdessä.




Tämä tapetti oli juuri eräs sellainen salamatkustaja sisustusmatkoillani; monta vuotta aiemmin olin sen jostakin sisustuslehdestä bongannut ja ihastunut ikihyviksi, kunnes sattumalta löysin sen tapettiliikkeestä aivan muuta etsiessäni. Ja kuinka ollakaan, sitä oli tarjolla kahtena versiona: mustavalkoisena ja kokovalkoisena, niin että kuviot erottuivat vain kohokuosina tapetin pohjasta. Valinnan vaikeus oli suunnaton, mutta rohkeampi väri vei voiton. Onnetar hymyili muutoinkin tuona päivänä ja sain tilata tätä mallistosta poistuvaa tapettia jäännöserän hyvään hintaan. Kun vielä täydellinen sävy valkoisiin seiniin löytyi, sai tämäkin projekti oikein siivet selkään.





Tapettipinnan kasvaessa seinällä hymyilin kuin Hangon keksi idioottimaista hymyä, jonka syynä oli yksinkertaisesti se ilo, jonka niin naivistinen ja yltiöromanttinen, mutta väreiltään moderni kuvio sai aikaan. Vuodetekstiileiksi valitsin valkoista paksua koukeroista jacquardia ja vuoteen jalkopäähän kuohkean valkoisen, rypytetyn Ikean torkkupeiton. Mustat puuvillasamettityynyt, musta paljettityyny ja L'amour-brodeeratut mustatereiset päälliset saivat somistaa vuoteen päädyn. Ikkuna sai verhokseen puhtaanvalkoiset raidalliset voileeverhot ja valkoinen lipasto kantaakseen mustanpuhuvat sorvatut maksikokoiset kynttilänjalat.











Musta tasapainotti kummasti valkoista kokonaisuutta ja antoi ryhtiä ja kontrastia huoneelle. Valkoiset sirot yöpöydät ja näyttävät mustat pöytävalaisimet tulisivat vielä täydentämään uuden ilmeen...

Musta on toinen monta nimeä saanut väri. Puhumme yönmustasta, pikimustasta, hiilenmustasta, korpinmustasta, noenmustasta, eebenpuunmustasta, sysimustasta... Musta on myös siitä mielenkiintoinen väri, että sekin elää ja muuttuu esiintyessään eri materiaaleissa ja eri kiiltoasteissa. Pestyssä pellavapalttinassa musta on kutsuvan ja kotoisan pehmeää, kiiltävän flyygelin pinnassa kovaa ja ylvästä, mustassa mokkanahassa aistikkaan ylellistä, mustassa denimissä taas mahtavasti Rock!




Yllä olevassa kuvassa musta luo upean pohjan köyhänmiehenhopeiselle sisustuspallolle. Sitä katsoessa voi ymmärtää seuraavan sitaatin:

With all their damned talk of modern painting, 
I've been forty years discovering that the queen of all colours is black!
Pierre Auguste Renoir


Valo ja varjo, ilman niitä emme näkisi mitään kaunista. ;)
- Minni-